Joskus tulee vastaan sellaisia elokuvia, että niiden loputtua ei pysty tekemään, eikä sanomaan yhtään mitään. Tässä yksi sellainen: Clint Eastwoodin ohjaama ja päänäyttelemä Million Dollar Baby. Toista pääroolia esittää Hilary Swank, joka vetäisi roolistaan Oscarin. Eikä mennyt väärälle ihmiselle. Eivätkä ne leffan Oscar-patsaat siihen jääneet. Kolme muuta menivät Morgan Freemanille parhaasta sivuosasta, Clint itse ohjauksesta ja kruununa kaikelle se tärkein Oscar eli paras elokuva. Vaikka yleensä nuo Oscareitten jakohommat eivät hetkauta minua mihinkään suuntaan, niin nyt on kyllä pakko olla samaa mieltä. Oikein meni.

Niille jotka ajttelevat, että kyseessä on naispuolinen Rocky, saavat unohtaa ajatuksensa ja ennakkoluulonsa samantien. Ei todellakaan. Elokuvan tarina kulkee kyllä nyrkkeilyn ympärillä, niin kuin Rockyssäkin, mutta silti kyseessä ei ole mikään puhdas nyrkkeilyelokuva. Turpaankin siinä lyödään ihan miehekkäästi, mutta juonen kulun kannalta perustellusti. Sitä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä pohjimmiltaan leffa on jotain ihan muuta kuin väkivaltaista actionia. Se selviää viimeistään leffan viimeisen puolen tunnin aikana. Mitä lähemmäs leffan loppua kuljetaan muuttuvat tunnelmat leffan sisällä. Tavallaan Million Dollar Baby on kuin kolmesta eri näytöksestä koostuva teatteriesitys. Joka näytöksessä on oma tunnelmansa ja tavallaan niitä voi ajatella omina yksittäisinä tarinoinaan ja taisteluina määränpään saavuttamiseksi. Joskus voittaa ja joskus häviää.

Täytyy tunnustaa, että kyllä minultakin silmäkulma hieman kostui elokuvan lopussa. Mutta kuten eräs ystäväni kerran osuvasti tokaisi: "Ei ne munat siitä putoa, jos välillä vähän tirskauttaa". Että näin.

Leffa perustuu F. X. Toolen kirjoittamaan novelliin. Ihan uusi tuttavuus minulle, mutta ihan ehdottomasti aion lukea, jos suomen kielisenä jostain löytyy.